Viisaus

Järki. Ei viihdy useimpien päässä tieliikenteessä. Tuli taas nähtyä työmatkalla sen luokan ohituksia että huh huh. Jos oma henki ei ole minkään arvoinen onko pakko riskeerata muiden henki. Jos tekee ohituksen tupla keltaisen viivan kohdalla ja autojen tullessa vastaan , herää kysymys onko tarkoitus tappaa itsensä ja siinä sivussa pari muuta.
Henki. Se on vahva monessa kirjassa ja runossa. Jopa lauluissa on henki vahva. Nykypäivän ihmisen henki ei kyllä yleensä ole vahva. Menemme helposti mukaan kaikkeen mitä eteen tyrkytetään. Jos meille toitotetaan että kaikki tekevät jotain menemme siihen mukaan. Jos kaveripiirissä kerrotaan juttuja kaahailusta on meidänkin pakko näyttää kykymme. Tai kun samat ihmiset kertovat että nyt kuuluu harjoitella tietyllä tavalla niin joukossa tyhmyys tiivistyy ja tarttuu pian mekin harjoittelemme samalla tavalla.
Huono harjoitus. Joku amerikkalainen valmentaja on sanonut että ei ole huonoja harjoituksia on vain huonoja harjoittelijoita. Itse olen sitä mieltä että jokainen harjoitus joka ei jossain tasolla tuota tyydytystä urheilijalle on huono. Kovinkin harjoitus muuttuu monesti kultaisen reunan koristamaksi kun sitä jälkeenpäin miettii. Itse joskus autonrengasta perässä vetäen sauvat apuna juoksin umpihangessa järvenjäällä reilun tunnin. Harjoituksen loppuvaiheessa pidin itseäni ihan hulluna, samoin piti ne ohikulkijat jotka jäivät ihmettelemään tekemistäni. Kuitenkin jo samana iltana suihkun jälkeen olin tyytyväinen että olin harjoituksen tehnyt ja oloni oli mitä parhain. Huonon harjoituksen esimerkki tulee kaukaa. 90-luvulla tein mäkivetoja pururadalla ja jo ensimmäisen vedon jälkeen olo oli huono. En lopettanut vaan ajattelin että kun muutkinsiinä treenasivat niin kyllä sitten minäkin. Kotiin päästyä olo huononi ja sairastuin pitkäksi ajaksi. Voin sanoa että se oli huono harjoitus ja olisi pitänyt jättää väliin. No porukan mukana menosta oli kyse kun innostuin aikanaan tekemään kovat harjoitukset muiden tavoin kuntoputkessa. En tajunnut kun vasta liian myöhään että kylmä ja kova asfaltti tiukoilla mäillä ei sopinut minulle. Juoksin näppärästi jalat altani kuukaudeksi.
Viisaus. Se asuu meissä kuten apulannan Toni Virtanen sanoo. Urheilijassa se viisaus laitetaan välillä lukkojen taa ja kaivetaan esiin kun on aika olla jälkiviisas. Ehkä me jokainen joku päivä olemme viisaita oikeaan aikaan. Ainakin minä elän siinä toivossa. Ja elän myös siinä toivossa että se viisaus löytää tiensä tuonne liikenteeseen jossa se jostain syystä monesti katoaa kun kuljettaja istahtaa ratin taa.

HJ

Uusi vuosi

Lupaus. Niitä annetaan viikonloppuna monia. Ja monia jää pitämättä. Yleisin taitaa olla laihdutuslupaus ja siihen  linkittyy lupaus aloittaa liikunta. Tammikuu onkin elokuun ohella kuntosalien parasta aikaa. Ihmiset aloittavat innokkaina ja snakoin joukoin liikunnan. 2-3 viikkoa tuo piikki näkyy ja sitten alkaa hiipuminen. Osa sinnittelee vielä helmikuuhun. Mutta kun koulujen talviloma on vietetty alkaa saleilla olemaan hyvin tilaa touhuta. Pieni promille ihimisistä jatkaa pidempään.
Vuosi. Se on pitkä aika ja kannattaa tarkoin miettiä mitä lupaa. Harvaa lupausta pystyy vuotta venyttämään ellei se todella ole mielekäs. Kannattaa luvat ehkä pienempiä asioita ja sitten vuoden aikana jatkaa lupauksien antamista. Vaikka viikkokin kerralla. Itse tein 22vuotta sitten toukokuussa lupauksen että nyt loppui karkin ja pullan syönti. Niin ja kakkujen ja keksien. Tein lupauksen tarkoituksella silloin nuorena miehenä ennen kesää. Sain makean nälän tyydytettyä jäätelöllä ja siinä on pysytty. 15 vuotta sitten lupasin tapaninpäivänä että tammikuun alusta 3kk ja paino on tippunut 30kg. Lupaus oli raju mutta jotenkin sopivan lyhyt aika tällaiselle adhd ihmiselle. Onnistuin lupauksen pitämään. Nyt ei ylipainoa ole , ehkä hieman löysää kun kulunut vuosi meni niinkuin meni. Mutta nyt on helppoa luvata itselle että pääsiäisenä olen entisessä kunnossani. Jälleen aikaa on 3kk. Mutta nyt ei tarvitse niin rajusti tehdä töitä. Maltti on valttia kun ikääkin on jo kertynyt :)
Päämäärä. Sellainen on hyvä olla . Itsellä se on hyvin yksinkertainen. Aion juosta karhuviestissä työpaikkani joukkueessa ja pyrin olemaan kunnossa jolla kehtaan esiintyä siellä. Olen ollut täysin samassa tilanteessa aiemminkin. Nyt vaan kaivelen vanhat asiat mieleen ja aloitan matkan kohti kevättä. En lupaa mitään aikoja mihin pystyn oman osuuteni juoksemaan. Lupaan kuitenkin sen että juoksen niin hyvin kuin näillä pohjilla voi odottaa. Eiköhän sillä selviä kunnialla omasta osuudesta.
Nyt. Hetki jossa olemme. Alku on aina hankalin mutta ensimmäinen lenkki tuli merkittyä uuteen harjoituspäiväkirjaan. Kevyt lenkki 9km 51min, hieman joulu painoi mutta tuntuma hyvä. Keli kuiva ja lämmin.
Tuosta se lähtee :)

HJ

Kiire

Kiire. Joulun avainsana. Tuntuu että ihmisten elämän kiireisin aika on juurikin tämä viikko ennen joulua. Monesti miettii onko joulu sen arvoista. Vai voisiko jopa hieman pienemmällä pärjätä. Kiireessä on se huono puoli että moni perusasia unohtuu. Ruokailu on huonoa ja liikunta jää lähes nolliin. Onko järkeä unohtaa kaikkea hyvää joka on auttanut jaksamaan vuoden jouluun asti koko joulun ajaksi. Joulun pyhinä on paljon aikaa. Miksi siitä osaa ei voisi käyttää liikuntaan. Ei ole suuri uhraus käydä pienellä lenkillä ruokailun ja sohvalla makoilun välillä. Ja tasaannuttaa se myös sitä sokeri humalaa jonka ylenpalttinen konvehtien syöminen on saanut aikaan.
Rauha. Joulu on Hullulle Juoksijalle ollut jo pidemmän aikaa pieni hiljentymisen keidas työn kiireiden keskellä. Hetki jolloin pyrkii unohtamaan hössötykset ja nauttimaan olemisesta. Omaan olemiseen kuuluu tärkeänä osana liikunta. Tänäkin jouluna aion käydä lenkillä ja sulatella sitä kautta ylimääräisiä ruokia pois. Mutta lepokin on tärkeää. Ja lähinnä henkinen. Annan pääkopan rentoutua ja ottaa aikalisän kaikesta kiireestä.
Joulun tärkein anti on kuitenkin lasten joulu. Mikään ei tuota parempaa oloa kuin lasten ilo kun he saavat lahjan jota he ovat odottaneet kauan.

Sitä odotellessa pitäisi vielä viikko painaa työn melskeessä ja varmistaa että ihmiset saavat kaiken tarvitsemansa joulun läpi viemiseen. Ja eiköhän se onnistu. Ja viikon päästä huomataan että uusi vuosi on jo ovella.

HJ

Murretta

Pinkviini. Uudenkaupungin suunnan murretta ja äitini käyttämä sana jäätelötuutista. Pinkviinituutti. Aiheuttaa aiheestakin hilpeyttä kun asiasta puhutaan. Hilpeyttä sen sijaan ei aiheuta viime päivien kelit. Toisena päivänä sataa kaikkea mahdollista päivän aikana ja tuulee niin että tällaisella kaljullakin menee jakaus vinoon. Toisena päivänä on pakkasta ja kaikki paikat kiiltää ja luistaa. Sunnuntai aamulla oli keli varmaan syksyn pahimpia. Kaikki paikat oli ohuen jään peitossa kun olimme Ukissa siellä pinkviinien kotikaupungissa. Ei olisi tullut mieleenikään lähteä lenkille. Hyvä että pysyin pystyssä autolle mennessäni. Nivuset ei kylläkään tykänneet tilanteesta siinäkään matkalla. Olin saanut ne edellisen illan lenkillä hyvin jumiin. Yritin jään ja loskan keskellä juosta lenkkiä ja tunnetusti siinä saa paikat jumiin. Niin tälläkin kerralla. Hilpeyttä ei nostanut sekään kun näin että ajotiellä hieman ollutta loskaa aurattiin kyllä pois. Mutta pyörätie annettiin olla juurikin siinä kunnossa mihin se ihmisten liikkumisen jäljiltä menee. Eli entistä liukkaammaksi. No iltaa kohden keli muuttui ja tänäänhän sitten jo vesisade jälleen varasti huomion.
Juaksuhu. Siinä kanssa kotikutoista murretta. Juaksuhu eli juoksuun soveltuvia varusteita on näillä keleillä vaikea löytää. Tuuli tekee lämpötilasta arpapeliä. Saattaa olla että yksi lisäpaita olisi ollut paikallaan tai sitten sen kanssa tukehtuu kun tulee liian kuuma. Tossuista moni kyselee. Pitäisikö olla nastat vai mikä olisi parasta. Parastahan olisi juoksumatto tai halli jossa voi juosta. Siellä askel toimii niinkuin sen kuuluu. Liukkaalla loskassa askel lyhenee ja tulee varovaiseksi. Ehkä me suomalaiset siksi juoksemme hieman hiipivällä tyylillä. Tai sitten se näyttää siltä kun perse takana ja leuka lähellä maata viistämme läpi loskan eteenpäin. Mutta on meillä sentään omintkeinen tyyli juosta :)
Ei. Sana ei ole murretta. Mutta kuuluu perus uusikaupunkilaisen kielioppiin pakollisena lauseen aloittajana. Eihän teillä ole? Ei täälläkä sellast varma myyrä. Ei muute paha hintane. Siinä esimerkkejä . Uusikaupunkilainen lähtee pessimistinä liikkeelle niin silloin jokainen pienikin positiivinen asia on voitto. Tästä voisin joku kerta kirjoittaa pidemmänkin jutun. Mutta nyt joululahja ostoksille. Vaik eihä siäl kuitenka ol niit mitä tarvita. :)

HJ

Slow-living

Pysähdy hetkeksi. Nauti siitä mitä ympärillä on. Käytä aikaa kuluttamatta sitä. Slow-living voisi olla tuota ja paljon muuta. Slow-food on jo tuttu käsite. Slow-living voisi olla sen sisar elämän polulla. Meillä nykyihmisillä päivät täyttyy helposti ohjelmasta jota jostain kumman syystä ei voi tehdä huomenna. Kiire on jokapäiväistä ja stressi sen mukaista. Aikuisten kiire ja stressi tarttuu lapsiin ja nuoriin. Koululaisten viikot on suunniteltu tarkkaan etukäteen ja aikaa omalle itselle ja elämästä nauttimiselle jää hyvin vähän. Voisiko joskus tehdä päätöksen että pysähtyy hetkeksi ja katsoo oikeasti ympärille. Avaa silmät kaikelle upealle mitä maailma voi tarjota.
Stressi. Hektisen elämän sivutuote. Kiire ja aikataulut luovat stressiä jota ihminen ei edes välttämättä tiedosta ennenkuin on myöhäistä. Hullu Juoksija on itsekin sen kokenut. Nykypäivänä stressistä on tullut yksi pahimmista sairauksien aiheuttajista. Parin kymmenen vuoden kuluttua se yksinään aiheuttaa miljoonien eurojen kulut pelkästään Suomessa. Stressistä voisi päästä jos antaisi välillä itselleen aikaa. Ottaisi vaikka kerran viikossa edes puoli päivää aikaa jota ei lähtisi kuluttamaan. Ainoastaan olisi. Antaisi hetken viedä ja katsoisi mihin se vie. Lenkillä juostessani ohi kaupungin kirjaston katselin miten ihmiset sisällä istuskelivat ja lukivat. Hetken pohdin kehtaisiko mennä hikisenä sinne joukkoon. Pysähtyä ja ottaa joku kirja jota ei koskaan muuten tutkisi. Antaisi kehon levätä ja nauttisi siitä. Ei välttämättä tyhmä ajatus. Mitä nyt muut lähtisivät pois kun eivät kestäisi hien hajua.
Slow-living. Oma hetki arjen kiireen keskellä. Pieni irtiotto oravanpyörästä. Nautintoja keholle ilman suunnittelua. Siinäpä haastetta meille jokaiselle.

HJ

Levossa

Flunssa. Ikävä kaveri joka tuppaa tulemaan kylään kun sitä vähiten kaipaat. Itsellä oli tarkoitus pitkästä aikaa (lue: yli kahteen vuoteen) aloittaa tehokkaamman harjoittelun jakso ja eikös tuo vanha tuttu nokan tukkija saapunut kylään. No nyt on neljä päivää podettu ja varmaan pari menee vielä. Onneksi ensi kesään on vielä pitkä matka.
Kipu. Se on toinen asia jota liikkuvan ihmisen tulee pysähtyä kuuntelemaan. Se on yleensä merkki jostain. Lihaksisto saattaa kipeytyä monesta eriasiasta. Usein tottumaten liian kovasta harjoittelusta. Itselle monesti lihaskunto harjoittelun aloitus tauon jälkeen on selkeä kivun tuottaja. Seuraavana aamuna aloituksesta huomaa löytäneensä uusia asentoja joissa lihaskipu estää normaali toiminnot. Mieleen painuvin tilanne on melkein 10 vuoden takaa. Ensimmäinen mäkiharjoitus keväällä kun asfaltti oli sulannut. Ajatuksissa oli ottaa varovaisesti koska tiesin että seuraavasta päivästä tulee tuskaisa ellen tajua varoa. No kevät aurinko ja pitkän liukkaan talven jälkeinen hyvä pito tossujen alla piti huolen että aivot taisivat jäädä ensimmäisen vedon jälkeen tien varteen. 15:sta kovaa vetoa hienossa kelissä ja olo oli mahtava. Seuraavana aamuna herätys ja nousu sängystä. Etureidet kuin kuivat puupölkyt. Lihas oli jämähtänyt niin jumiin että kävely toi otsalle tuskan hien. Pahinta oli kun makuuhuone oli asunnon toisessa kerroksessa. Kävely rappusissa oli tuhoon tuomittu. Jouduin laskeutumaan rappuja selkä edellä ja kaiteesta vahvasti tukea ottaen. Onneksi ei ollut yleisöä paikalla. Ei ollut vetreän urheilijan oloa sillä hetkellä.
Pakkolepo. Joskus kipu on oire jostain vakavasta. Itsellä ei hälytyskellot soineet vuosia sitten vaikka kropassa tuntui kipua monessa kohtaa. Uskollisesti läksin lenkille ja puursin töissä. Lopputuloksena vakava sairastuminen joka vei terveyden aivan kokonaan. Huippukunnosta alle kuukaudessa sellaiseen kuntoon että 500metrin kävely tuotti tuskaa. Siinä kohtaa näytti että pääkoppa ei kestä tilannetta. Lääkärin lohdulliset sanat olivat:"Jos et olisi ollu noin kovas kunnos et istuis tääl vastaanotol vaa makaisit tuolla Sannolla (silloisen kotikaupungin hautausmaan sijainti)" Ohjeena oli pitkä pakkolepo ja kehon kuntoon saattaminen. En tiedä olisiko aikaisempi pysähtyminen ja vapaaehtoinen lepääminen pelastanut tuolta tilanteelta mutta olen oppinut että en enää leiki onnella enkä terveydellä.
Paluu. Flunssa kun ohitettu aion palata lenkkipolulle. Kuten tein vakavien sairastelujenkin jälkeen. Aion aloittaa rauhallisesti ja pikkuhiljaa varastaa kuntoni takaisin. Ja ehkä keväällä kun aurinko lämmittää (lumen sulamista ei näillä näkymin tarvitse odottaa) pidän järjen mukana kun harjoittelen ja sitä kautta kehon hyvässä kunnossa. Ei muuten mutta viidennestä kerroksesta on pirun hankalaa kävellä selkä edellä alas :)

HJ

Karppaus

Karppaus. Mikä ihana kirosana. Nyt kaikki karppaajat sulkee silmänsä ja siirtyy muihin teksteihin :). Karppaus eli vähähiilihydraattinen ruokavalio on saanut voisiko sanoa jopa järkyttäviä piirteitä. Ihmiset alkaa kesken työpäivien kupsahtelemaan sairaalakuntoon ja lehdet kirjoittelevat innoissaan kuinka mikäkin julkkis on kuihtunut ja kärsinyt karppauksen takia. Uskoisin että alkuperäinen tarkoitus tällä karppauksella on ollut karsia ruokavaliosta ns. huonot hiilarit. Vaalea leipä, sokeri ja makeiset. No nykyihminen on todella hyvä viemään kaikki asiat aina ääripäähän. Olihan kommunismikin syntyessään ajatuksena upea mutta kuten niin moni muukin asia , ihmiset ei oikein osaa käsitellä kohtuudella juttuja. (no ehkä kommunismi ei oikeasti kyllä koskaan toimisi). Karppaus saattaisi toimiakkin. Tuossa pienessä mittakaavassa. Mutta mitä tekee nykyihminen. Se marssii kauppaan ja ostaa pelkästään proteiinia ja rasvaa sisältäviä ruokia. Syö puputtaa niitä viikko tolkulla ja on tyytyväinen kun paino putoaa. No tottakai se putoaa kun kehon on pakko käyttää rasvaa polttoaineena jotta se jotenkin edes toimisi. Mutta pian se kehokin alkaa laittamaan vastaan.
Hiilarit. Ilman niitä lihaksisto ei jaksa toimia oikealla tavalla. Esim. ilman hiilareita pitkän matkan juoksu on mahdotonta. Kokeilkaa vaikka itse. Syökää päivä pelkkää lihaa ja muuta proteiini pitoista. Sen päälle käytte illalla juoksemassa 15km. Eipä taida tuntua kovin kevyeltä meno. Vastaavasti kokeilkaa syödä vähän lihaa ja lisukkeena pastaa sekä hedelmiä, juokaa urheilujuomaa ja tehkää 15km lenkki. 99 juoksijaa 100:sta saa hyvän tuloksen. Lihas yksinkertaisesti tarvitsee hiilareita polttoaineeksi jotta se toimii kunnolla. Voisi olla mielenkiintoinen maratonkilpailu jos hiilarit kielettäisiin. Enää ei kilpailtaisi kuka on nopein vaan kuka jaksaa kauiten olla pystyssä. Maaliin pääsystä ei olisi takeita.
Luolamies. Sekaruokailija joka söi marjoja , hedelmiä, kasviksia ja lihaa kun oli mahdollisuus. Keski-ikä oli pieni mutta se ei ruuasta johtunut vaan kaikenlaisista taudeista yleisesti. Nykyihminen saa lääkkeitä jotta henkikulta säilyy pidempään. Miksi siis pilaisimme sen menemällä aina liiallisuuksiin kaikissa asioissa. Tiedän että on mukavaa kun kroppa on ulkoisesti hoikassa kunnossa ja hienot vaatteet mahtuu ylle. Mutta onko se sen arvoista että asetamme terveytemme vaakalaudalle.

HJ

Doping

Doping. Päivän kirosana. Tai lehdistön mielestä ei. On hienoa taas ryöpyttää urheilijoita. Tarvitsee kyllä sanoa että tyhmyydestä kuuluisi sakottaa. Jos kaveri oikeasti on käyttänyt kasvuhormoonia ja kuvitteli ettei siitä jää kiinni. Olisiko aika katsoa peiliin ja pohtia onko kaikki muumit laaksossa. Tämän päivän testaus on niin vahvaa että pitää olla oikeasti rikas jotta saa aineita jotka testeissä ei näy. Ja nopeasti kuvitellen suomen maastohiihdossa ei niin suuria rahoja pyöri.
Tulokset. Ne parantuu huomattavasti kun dopingia käytetään. Pitää kuitenkin muistaa että ilman harjoittelua ei dopingin avullakaan tuloksia tehdä. Aineet ainoastaan mahdollistavat entistä kovemman harjoittelun ja paremman palautumisen. Näin kestetään entistä paremmin harjoittelun ja kilpailun rasituksia. Mutta onko ne tulokset sen arvoisia. Jos seisot ylimmällä pallilla palkintojen jaossa ja tiedät että puhtaalla pelillä et siellä ole, onko se nautittava tilanne.
Narsisti. Sellainen pieni asuu meissä jokaisessa. Huippu-urheilussa se on välttämättömyys. Pitää olla itsekäs ja tehdä asiat sen mukaan. Siinäpä myös suurin syy dopingiin. Kun halu olla parempi kuin muut kasvaa liian suureksi rajat unohtuu. Narsistin on helppo uskotella itselleen kiellettyjenkin konstien olevan omalla kohdalla hyväksyttäviä. Ja kun tuloksia tulee narsisti ei näe kuin pönkittyneen minäkuvan ja kaikki negatiivinen jää varjoihin.
Eteenpäin. Ei auta hiihdonkaan jäädä itkemään asiaa vaan nyt pitää karavaanin jatkaa kulkua. Tyhmyyksiä tekeviä ihmisiä mahtuu aina joukkoon. Toisten ei kannata liikaa ottaa siitä itseensä vaan kahta kovemmin harjoitella ja näyttää mihin puhtaalla pelillä pystyy. Mutta oppia pitää ottaa. Jokaisen kannattaa käydä peilin edessä kurkkaamassa kuinka vahva narsisti sieltä kurkkii takaisin ja olisiko syytä huoleen.

HJ

Isänpäivää

Isänpäivä ja +8 astetta. Tie suhteellisen kuiva. Aamupala nautittu ja olo rento. Siinä ainekset hyvään lenkkiin. Lenkillä oli hyvä pohtia meitä isiä. Nykyään isät osaavat kokata , siivota , pestä pyykkiä (vaikka välillä toisin väitetään) ja ennen kaikkea osaamme olla hyviä roolimalleja. Näin ainakin toivoisi asian olevan. Itse pyrin antamaan lapsille vapauksia tehdä mitä he haluavat. En tuputa urheilua tai taidetta. En vie väkisin treeneihin. Yritän kuunnella ja lukea rivien välistä mistä lapset pitävät. Aina se ei ole helppoa. Asiaa varmaan helpottaisi jos joku tekisi teini-suomi-teini sanakirjan. Vältyttäisiin monelta turhalta huudolta. Mutta jotain on jo isäkin oppinut. Olen milestäni hyvä lukemaan kasvoja. Erilaiset mulkoilut ovat tulleet tutuksi ja niillä jokaisella on selkeästi sanoma. Yleensä se kertoo miten tyhmä isä on. Mutta minkäs teet. Kun on pakko joskus asettaa rajoja. Ehkä ne lapset joskus ymmärtävät sen. Isänä olo on mukavaa. Saa olla pitkän ajan se viisas ja kaiken tietävä talossa. Aina kun koulutehtävissä on tiukka paikka tullaan isältä tiedustelemaan asiaa. Onneksi on google. Se on nykyisän pelastus. Aina löytyy vastaus. Roolimallina on myös mukavaa olla. Jotenkin pidän ajatuksesta että lapset voivat omille lapsilleen todeta että pappa se käy aina lenkillä. Paljon parempi kuin pappa se aina istuu tuolla kantabaarissa. En kuitenkaan väkisin ylläpidä mitään pumpuli kulisseja. Kyllä isäkin saa käydä juhlimassa. Isä saa hermostua. Isällä on oikeus olla huono päivä. Omat lapset ovat luultavasti kyllä nähneet tämän kaiken ja moneen kertaan. Mutta aina lenkiltä tullessaan isä on ollut iloinen ja kiukku on kadonnut ulkoilmaan. Se on asia jonka haluan lasten aina huomaavan.
Oma isä oli omalla tavallaan mukava. Nuorena jos tarvitsi koripallotelineen pihalle hän kyllä rakensi sen. Jos halusi mennä työpaikalle katselemaan isä mielellään esitteli. Aikuisiän kynnyksellä isä ei torunut jos joskus tuli ylilyöntejä. Auttoi monessa asiassa. Loppujen lopuksi oli aika perus 40-luvulla syntynyt isä tai on vieläkin. Ainakin jonkin aikaa. Syöpä  kalvaa ja tekee tehtäväänsä. Mutta jokainen hetki eletään vielä. Kuten isänpäivä. Hyvää isänpäivää omalle isälle ja kaikille muillekin. Olkaamme sen arvoisia että meitä voidaan jatkossakin kutsua isäksi. Vaikka sitten tyhmäksi isäksi, teinin mulkoilun ja murahtelun kera.

HJ

Huippu

Jokainen askel vie meitä kohti huippua.Vaikka välillä emme sitä edes näe.Tiedämme sen olevan siellä.
Huippu on meille jokaiselle erinlainen. Toisille kultamitalli, toisille askel pois pyörätuolista.
Kun katsoo ihmisiä liikenteessä miettii mikä on kyseisen ihmisen huippu. Onko se perheenäidillä se kun saa ruuan ajoissa valmiiksi ja ehtii vielä hoitamaan samanillan aikana pyykit ja siivouksen. Tai perheenisällä se kun kuljettaa lapsia harrastuksiin ja ehtii välissä korjaamaan vielä rikkoutuneet polkupyörät. Arjen huiput ovat moninaiset. Urheilun huiput hyvin yksinkertaisia. Treenamme jotta saavuttaisimme maksimi tuloksen tai oman huippukunnon. Monesti se huipun tavoittelu kuitenkin johtaa vaikeuksiin. Kiirehdimme liikaa ja huomaamatta jokainen askel viekin meitä kauemmaksi huipusta. Voisimme ehkä pysähtyä miettimään hetkeksi miksi tavoittelemme omaa huippuamme. Mikä meitä siellä odottaa ja mitä sen jälkeen on luvassa. Oman huippuhetken koin aikanaan kuntosalin pienessä kopissa johon oli ahdettu juoksumatto. Talven pahimpien kelien aikana tehty harjoitus matolla oli niin kova kuntoilijalle etten tänä päivänäkään ymmärrä miten sen tein. Mutta hieno sitä on muistella. No mitä se huippuantoi sillä hetkellä. Antoi ajatuksen koventaa seuraavalla viikolla treenejä ja lopuksi huomasin askeleiden vievän kauemmaksi siitä huipusta. Liika on liikaa. Sama se on arjessa. Ei ole aina pakko saman päivän aikana ehtiä kaikkea. Voimme joskus suosiolla ottaa itsellemme vapaata ja suoristaa jalat sohvalle. Se on sijoitusta itseen ja kuten vuorikiipeilijät tietävät ei huippua saavuteta yhtäjaksoisella liikumisella . Välillä on levättävä.

HJ

Ei katumusta

Askel. Liikkumisen perusyksikkö. Työpaikallani askeleita mitataan mittareiden avulla. Välillä mittari toimii välillä ei. Ja on se kumma miten paljon voi ärsyttää kun se ei toimi. Olet juuri juossut 8km lenkin ja mittari näyttää 2000 askelta. Tekisi mieli heittää koko kapistus lähimpään yli metrin syvyiseen rutakkoon. Vaikkakin itse tiedät tasan tarkkaan paljonko olet harjoitellut. Mutta et saa tulosta muiden näkyville. Nykyään netti on täynä erilaisia harjoituspäiväkirjoja joihin voi täyttää kaikki tekemisensä. Ja sieltä kaverit voivat sitten tarkastella kuinka paljonsinä olet liikkunut. Ja siinäpä oiva puheenaihe saunailtoihin. Itse olen opetellut ( ja tämä on ihan totta) liikkumaan ilman pakkomielettä siitä mitä muut ajattelevat minun liikunnasta. Vaikka väillä paineet ulkopuolelta ovat kovat. Eräskin juoksu tuttu ihmettili suureen ääneen ettei minua enää näy hölkkätapahtumien lähtöviivalla. Hänen mielestään se on ainut tapa mitata ihmisen liikkumista. Ja tottakai siellä pitää kilpailla tuttuja vastaan. Itsellä ei onneksi ole enää tarvetta todistella mitään.
Kaksitoista. Ei askelta vaan maratonia. Siinä syy miksi en enää todistele mitään. Tai ei sekään oikeastaan ole todistelua muuta kuin itselle. Lupasin joskus juoksu taipaleen alussa itselleni juoksevani 12 maratonia, kympin alle 40minuutin ja puolimaratonin alle puoleentoista tuntiin. Lisäksi lupasin jossain vaiheessa kokeilla treenata kuin huippu-urheilija. Olen nyt saavuttanut kaikki nuo tavoitteet. Voin siis olla tyytyväinen itseeni vai voinko?
Ensimmäinen. Ei maraton vaan juoksulenkki varsinaisen juoksijan taipaleella on edelleen mieleni syövereissä.
Astuin kauniina kevät sunnuntaina rivitaloasunnon ovesta ja lähdin juoksemaan kilometrin lenkkiä. Tuo kilometri oli jäädä ainoaksi. Juostuani sen makasin aivan kuolleena kotipihan nurmikolla ja ajatuksena vain lenkkeilyn suunnaton typeryys. Jääräpäisenä sieluna päätin kuitenkin näyttää itselleni ja ehkä muillekin että kyllä minusta juoksijan saa. n. 16vuotta myöhemmin voin todeta että saihan ja yhtään metriä en kadu. En edes sitä viimeistä mäkivedon metriä joka päättyi oksennukseen tai suunnistus askelta jonka seurauksena tossuni katosi varsinais-suomalaiseen suohon. En niitä askelia joita otin järven jäällä puolen metrin hangessa ja samalla kuuntelin kun ohi kulkevat ihmiset totesivat jonkun hullun sitten jaksavan pilata muiden illan rehkimällä tuolla tavoin. En kadu edes sitä askelta kevyellä lenkillä kun reisilihas yhtäkkiä revähti ja tuhosi kertaheitolla 8kk työn ja elämäni parhaan juoksukunnon. Olen nyt tässä ja saanut nauttia kaikki nuo askeleet. Jokainen metri ja askel on antanut oppia elämään. Ja koska tänään on lepopäivä niin huomenna kartutan taas noita metrejä ja askelia lisään. Ja lupaan etten kadu niitäkään.

HJ

Aikaa vastaan

Tunti. Lyhyt aika ihmisen elämässä. Ja aina tuntuu että tunnit loppuu vuorokaudessa kesken. Olisi niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa. Joskus kuitenkin tunti tuntuu pitkältä. Jos joudut makoilemaan paikoillaan ja mitään tekemistä ei ole. Silloin tuntikin on pitkä aika. Keväällä leikkausten jälkeen kun olin kyllästymiseen asti lukenut ja katsonut telkkaria, makoilin sohvalla ja pohdin ajankulkua. Kun on lenkillä tunti menee yleensä helposti. Kun töissä on kiirettä ei edes huomaa kun tunti on kulunut. Mutta siinä sohvalla makoilessa tunti oikeasti tuntui pitkältä. Näin jälkeenpäin ymmärtää että joskus voisi ottaa suosiolla samanlaisia tunteja. makaisi tekemättä mitään ja kiirehtimättä mihinkään. Nauttisi siitä tunteesta kun keho vaan on . Toisaalta tällaiselle adhd-ihmiselle se on ehkä liian piinaava ajatus. Mutta lupaan vielä joskus niin tehdä :)
Minuutti. Kun juoksi enemmä ja vähemmän tosissaan. Jokainen minuutti tuli laskettua. Kun puolimaratonin aikaa paransi , toivoi seuraavassa ajatuksessa että olisi voinut nipistää vielä minuutin pois ajasta. Koskaan ei ollut tyytyväinen. Jälkeenpäin voi taas viisastella. Olisi pitänyt iloita niistä saavutetuista minuuteista. Ne oli työllä ja tuskalla saavutettu. Silloin ei vaan ymmärtänyt asiaa niinkuin nyt. Hatunnosto itselle kuitenkin että edes nyt ymmärtää niiden minuuttien arvon. Pakko heittää tähän ajatus minuuteista liikenteessä. Työmatkalla näkee joka kerta ohituksia joiden tarkoituksena on olla perillä nopeammin. Monesti niiden tuoman hyödyn voi laskea minuutissa. Siis yhden minuutin voitto koko matkalla. Niiden ohitusten riski on kuitenkin paljon paljon suurempi kuin se yksi minuutti. Milläköhän sen saisi joidenkin kuljettajien päähän. Tänäänkin yksi kuljettaja oli niin kiireinen ettei huomannut minua ohittaessaan että olimme ohituskieltoalueella. Saatikka sitä että vastaan tuli muita autoja. Siinä sitten olimme hetken kolme autoa rinnatusten ja toivoin mielessäni ohittajan tajuavan millaisen vaaran yksi minuutti voi aiheuttaa.
Sekuntti. Satasen juoksijat ovat matkalla vain sekuntteja. Sekunnit kuluvat yleensä nopeasti. Paitsi kaupan kassajonossa. Joku oli mitannut että 30 sekunnin jonotus tuntuu jonottajan mielestä 2 minuuttia. Eli kyllä ne sekunnit ovat rankkoja silloin tällöin. Eilen ajomatkalla Forssasta kotiinpäin sekunnin osat erottivat onnettomuuden pelästyksestä. Täydestä pimeydestä tielle loikkasi peura ja jostain syystä käänsikin samantien itsensä juoksemaan tien suuntaisesti. Tilanteen mentyä ohi tajusin että en edes ehtinyt nostaa jalkaa kaasupolkimelta ennenkuin ohitimme eläimen. Sekunnin aikana olisi voinut elämä jälleen muuttua. Nyt selvisimme pelkällä säikähdyksellä. Sekunnit ovat arvokkaita. Niinkuin tuossa tilanteessa.
Nyt on aika käydä lepäämään ja aloittaa aamulla uuden viikon sekunttien,minuuttien ja tuntien syöminen. Ja ennenkuin tajuaa on ne jo ahmittu loppuun.

HJ

Viiko

Maanantai. Karvinen sitä jo inhosi alusta asti. Se tulee aina yhtä ikävästi suoraan päin naamaa viikonlopun jälkeen. Nyt oli onneksi pieni poikkeus. Tänään on nimittäin vapaapäivä ja aloitin sen kevyellä lenkillä. Lenkin jälkeen olo ei ollut yhtään maanantainen. Hikinen kylläkin. Taidan olla liian kalenteri ihminen ja kuvittelen että nyt kuuluu olla viileää. Mutta eihän siellä ole. Aurinko paistoi ja lämpöä +10. Juoksijana tällainen talvi olisi ihanteellinen. Mutta neljän vuodenajan maana ja yleisen kiertokulun kannalta olisi ihan suotavaa että talvikin oikeasti tulee. Mutta ei ihan vielä. Haluaisin tovin nauttia vielä näistä keleistä.
Tiistai. Yleensä viikko alkaa asettumaan uomiinsa tiistaisin. Alun kankeus on karisteltu ja on päästy vauhtiin töissä ja arjessa. Itsellä on lähiaikoina ollut pyrkimys pitää tiistaisin illalla hieman enemmän vapaa-aikaa. Tällä viikolla siihenkin tulee poikkeus. Ilta menee sisäharjoitteluhallilla juoksukoululaisia testatessa. UKK-kävelytesti ja COOPER ovat päivän sanat ihmisten huulilla. Mielenkiintoista on muuten se miten ihmiset kokevat kauhunhetkiä kun pelkästään ajattelevat cooperintestiä. Mahtaisiko vanhakantaisella koululaitoksella osansa asiaan. Itse ainakin muistelen liikuntatuntien testiä kauhulla. Ehkä siinä on myös syy etten ole aikuisiälläkään lähtenyt tosissaan sitä juoksemaan. Yksi kerta pidemmän lenkin jälkeen tuli kokeiltua kaverin kanssa löytyisikö vauhtia. 3380 metriä . Ehkä sillä pärjäisi ainakin tämän päivän armeijassa.
Keskiviikko. Loppuviikko häämöttää ja tässä vaiheessa töissä olen yleensä parhaimmillani. Ajatukset rullaa kuin pikajuoksijan askel. Voimavarat tuntuvat ehtymättömiltä. Keskiviikkoisin olen tottunut tekemään viikon tehokkaimmat harjoitukset. Ja loppuillan uhrannut nojatuolille. Jotta poikkeus vahvistaa säännön. Luultavasti olen Turussa isääni katsomassa. Tyksin T-sairaala alkaa olemaan liiankin tuttu paikka.
Torstai. Tässä kohtaa huokaistaan helpotuksesta. Onhan jo melkein viikonloppu ja viikosta on selvitty suht ehjin nahoin. Itsellä torstai on lähivuosina mennyt aina saman kaavan mukaan. Töiden jälkeen koripalloa valmentamaan ja sieltä lenkille. Sitten nuoremman lapsen kanssa läksyjen tekoa ja lopuksi rättiväsyneenä nukkumaan. Luulenpa jo että samalla kaavalla mennään tälläkin viikolla.
Perjantai. Työpaikan levottomin päivä. Jutut pyörivät siellä ja täällä ja varsinkin siellä. Ihmiset ovat yleisesti ottaen rennolla tuulella sillä viikonloppu on jo alkanut. Töissä se on viikon kiireisin päivä mutta myös sitä kautta mukavin. Ei huomaakkaan miten kello tikittää kohti kotiin lähtöä. Perjantain iloisuuden ja tehokkuuden kun saisi muihinkin päiviin niin millaisen tuloksen firmat tekisivätkään. Perjantain hienous on juuri viikonlopun odotuksessa. Harrastukset ja ystävät saavat oman vuoronsa ja keho sekä mieli kerää voimia. Itsellä monesti perjantain töistä paluu on stressitöntä ja rentoa. Pää tietää ettei oikeasti ole kiire mihinkään. Monesti sanotaan että aivot jäi narikkaan kun aloitti työt. Itsellä ne tuntuu jäävän työmaalle kun viikonloppu alkaa. Silloin on vapaus tuulettaa mieltä ja kehoa.
Toivossa on hyvä elää ja usko hyvästä viikosta on kaiverruttu nyt takaraivoon. Kunhan kelit ovat mukavia ja ihmiset edes välillä hymyilee niin eiköhän tästä tule mainio viikko. Nyt suihkun kautta isää katsomaan.

HJ

Voiko kuva kertoa enemmän kuin tuhat sanaa... ehkä se voi . Ja kun laittaa kuvatekstin niin vieläkin enemmän. Tähän voisi sopia teksti: Hyppy riemuun.

Näin syksyn harmaudessa on mukava muistella kesää ja sen pieniä mieleen painuvia hetkiä.

Lomalla

Syksy konkretisoitui kun tuli vietettyä viisi päivää lomaa itäsuomessa. Kostea ja kylmä ilma tuntui syvällä ihon alla. Onneksi nykyään varusteet ulkoiluun ovat niin erinomaisia että hyvin pärjäsi. Lenkkeily jäi yhteen tunnin lenkkiin mutta kaikkea muuta tuli tehtyä.
Hyötyliikuntaa tuli harrastettua. Sukulaisten koirien ulkoiluttamista reippaan kävelyn kera. Suihkukaapin kokoamista. Joka muuten on yllättävän rankkaa puuhaa kun ohjeet on laatinut joku japanilainen insinööri ja osat on valmistettu jossain aivan muualla. Epäusko meinasi välillä vallata mielen mutta usean tunnin väännön jälkeen kaappi oli kuin olikin pystyssä. Parasta hyötyliikuntaa oli metsätyöt. Viitisen tuntia puiden karsimista ja polttopuuksi sopivien runkojen raahaamista metsästä tienvarteen. Ei tarvinnut enää sen jälkeen haikailla lenkille. Monen kaupunkilaissohvaperunan kannattaisi kokeilla vastaavaa. Huomaamatta voimat ja kunto kasvaa. Ja seuraavana aamuna löytää kehostaan uusia lihaksia jotka iloisesti kertovat olevansa jumissa.
Maaseutu on mukavaa vaihtelua lenkkimaastoksi. Paljon hiekkatietä ja raitista ilmaa. Luonnonrauhaa kun kanssa liikkujia on vähän. Toisaalta jos ei tunne kaikkia teitä saattaa joutua tahkoamaan aina samaa päätietä pitkin. Kaupungissa kun voit aina joka lenkillä mennä eri kadunkulmasta. Tulee mukavasti vaihtelua. Itse pidän kaupungin kaduista jopa enemmän. On mukavaa seurata toisia ihmisiä ja katsella miten uusia rakennuksia nousee ja vanhoja puretaan. Vaikka onhan se välillä mukavaa juosta puolituntia hiekkatietä ilman että näkee ketään tai mitään muuta kuin luontoa.
Kotiinpaluu on aina samanlaista. Toisaalta tylsää kun tietää arjen taas alkavan mutta tietyllä tavalla mukavaa kun tietää pääsevänsä omaan mukavaan sänkyyn. Useampi yö sängyssä jossa patja ja tyyny ei ole sinua varten tekee tehtävänsä. Alaselkä ja niska ovat mukavasti jumissa ja aamuisin menee oma tovi että saa kaikki nivelet toimimaan. Ensimmäinen yö lomalta paluun jälkeen omassa sängyssä on luksusta.
Arki alkaa aina samalla kaavalla. Pyykit, posti, yms. Ensimmäinen lenkki kotona on aina mukava. Jos on pidemmän aikaa poissa huomaa miten luonto on muuttunut. Saattaa huomata että naapurustoon on alkanut nousemaan uusi kerrostalo. Tuttu hiekkapyörätie onkin päällystetty. Mutta parasta arjessa on sen tasainen meno. Työt ja koulut, omat ja muiden perheenjäsenten harrastukset sekä säännöllinen ruokailu ja unirytmi. Ne ovat asioita jotka pidemmän päälle pitävät ihmisen mukavasti elämässä tyytyväisenä.

HJ

Paine

Paine. Ihminen on usein paineen alla. Tai niin ainakin sanotaan. Olen itsekin ollut monesti mielestäni paineen alla. Mutta nyt maanantaina olin ehkä yhdessä kovimmista paikoista paineensietokyvyn kannalta. Olin aloittamassa juoksukoulua Osuuskauppa Keulalla. Kokoustilaan oli vieri viereen ahtautunut 60 ihmistä. Innostusta ja jännitystä täynnä ottamaan uudenlaisen askeleen ja suunnan elämässään. Moni ajattelee että kyllähän tuossa kenellä tahansa olisi painetta. Mutta ei se itse luento tai väkimäärä aiheuttanut painetta ennakkoon ehkä sellaista sopivaa värinää ja ajatuksia siitä miten saan kaiken sujumaan niinkuin haluan. Paine syntyi siitä kun matkalla töistä kotiin soitin isälleni ja sain kuulla että hänellä oli todettu syöpä ja suurella todennäköisyydellä parantumaton. Kun aloitin luennon pitämisen ajatuksissa pyöri monia asioita. Päällimäisenä kaksi. Selviytyminen kunnialla luennosta ja uuden alun pohjustamisesta innokkaille juoksijoille. Toinen se miten elämä voi välillä koetella ihmistä. Olisi tehnyt mieli romahtaa johonkin hiljaiseen paikkaan yksinään ja olla vaan. Mutta omaksi onnekseni oli pidettävä tilaisuus. Sain pidettyä itseni kasassa ja uskoisin että onnistuin vielä pitämään hyvän luennonkin. Mutta tilaisuuden jälkeen kotona pohdin toden teolla paineita. Olin tiukasta paikasta selvinnyt kunnialla ja mietin miksi. Varmasti paljolti tuollaisesta selviäminen johtuu ihmisen perusominaisuuksista. Mutta haluan uskoa että osa johtuu liikunnan ja urheilun kautta saamastani vahvuudesta kohdata haasteita. Ja toisaalta hyvällä kunnolla on aina merkitystä raskaiden asioiden kestämisessä.
Tähän loppuun pieni runon pätkä jotka ovat osa minua ja tapaa selvitä paineista sekä raskaista asioista.

Vaikka polku olisi kivinen ja mäkinen
en anna sen estää kulkua askeleiden
Vaikka pimeys tienoot peittäisi
en suunnastani eksyisi
Kun aurinko viimein nousee
en jää sitä piiloon pimeyteen.
Vaan uuteen aamun vien askeleet
niillä polun loppuun kunnialla meen.

Kovan viikon päätös

Hard days night. Niinhän se Beatleskin aikoinaan lauloi. Nyt oli kyseessä ehkä kovan viikon päätös. Enkä puhu nyt harjoittelusta. Jos on vuosi ollut kova. Pari leikkausta ja äidin kuolema yllättäen syöpään. Niin kulunut viikko hoitaessa isän asioita ja kuunnellessa lääkärin arviota mahdollisesta kasvaimesta pysäytti jos ei suorastaan lamauttanut. Voimavarat katosivat hetkellisesti kokonaan. Näin viikonlopussa on helppo pohtia mikä merkitys on tällaisilla asioilla ihmisen omaan hyvinvointiin. Ensimmäisenä ei tule mieleen omien harjoitusten tai vetämiensä harjoitusten väliin jääminen. Ensin on mielessä läheiset. Ja sitten oma jaksaminen. Vaatii paljon voimia jotta kannattaisi lähteä urheilemaan.
Henkiset voimavarat. Niiden vaikutus ihmisen liikuntaan ja jaksamiseen on olennainen. Ilman vahvaa henkistä kanttia ei arjen tuomista ikävistä uutisista pääse yli. Henkisiin voimavaroihin vaikuttaa kuitenkin fyysiset voimat todella paljon. Jos olet fyysisesti heikossa kunnossa saattaa kovat vastoinkäymiset aiheuttaa vakaviakin seuraamuksia. Kehon vastustuskyky katoaa ja olemme alttiita jokaiselle pöpölle mitä liikkeellä on. Ja jos olemme heikossa kunnossa alitajuisesti myös tiedostamme sen että emme jaksa taistella niin paljon kuin pitäisi.
Syöpä. Se on monelle kuin kirosana. Sitä se alkaa itsellekkin olla. Olenkin miettinyt miten syöpää voi hyvin olla myös henkinensyöpä. Se hiljalleen syö ihmisen mieltä sisältä päin ja tuhoaa psyykkeen. Ja kuten fyysinen syöpä, monesti ennenkuin huomaamme sitä on jo tapahtunut peruuttamatonta tuhoa.
Kunto. Fyysinen hyvä kunto on tärkeää. Olen sen itse todennut monesti, kantapään kautta. Ilman sitä olisi monessa kohtaa ollut todella vaikeaa nousta jaloilleen ja jatkaa matkaa. Fyysinenkunto on pitänyt kehoni liikkeellä ja sitä kautta antanut pääkopalleni mahdollisuuden tuulettua. Puolen tunnin lenkki raikkaassa ulkoilmassa korvaa hyvinkin psykologiset keskustelut. Lenkkipolulla monesti asiat muotoutuu oikeaan kokoonsa ja pahatkin asiat saa järjestettyä päänsä sisällä kohdilleen. Lenkin jälkeen jaksaa taas tarttua toimeen ja hoitaa ikävämpiä asioita. Psyykkinen ja fyysinenkunto kulkevat käsi kädessä. Ilman toista ne eivät pärjää. Jos olet henkisesti väsynyt ei sinun kannata treenata sillä ei se fyysinenkään puoli toimi. Ja kääntäen se menee samalla tavalla.
Huoli. Lähimmäisistä, itsestä ja monesta muusta on aina mukana ihmisen elämässä. Se kuuluu arkeen ja sitä pitää oppia käsittelemään. Itse pyrin huolehtimaan kunnosta jotta voin huolehtia sitten kaikesta muustakin.

HJ

Elämisen vaikeus

Ruoka. Jokaisen ihmisen tärkein asia. Ja koska se on niin tärkeä tulipa tänäänkin syötyä itsensä ähkyksi. Ihme juttu miten silmät vetävät enemmän kuin vatsa. Ja ennen kuin silmien ahmima ruoka on päätynyt vatsaan on jo menty yli. Voin luvata että siihen ei kukaan koska opi että söisi lempiruokaansa juuri oikean määrän. Kai se on uskottava että se kuuluu ihmisen perusvietteihin varastoida ruokaa jos vaikka huomenna ei sitä saa.
Harjoittelu. Se on kuin edellä kerrottu ruokailu. Kultaisen keskitien löytäminen tuntuu olevan täysin mahdotonta. Jokainen kuntoilulehti ja opus on täynnä ohjeita ja varoituksia. Esimerkkejä miten kuuluu ja miten ei kuulu harjoitella. Tavallinen kadun tallaaja lukee ne kaikki ja on varma että tällä harjoituskaudella onnistun täydellisesti. Kunnes koittaa vuoden vaihde ja huomaa vetäneensä harjoitukset yli ja reilusti. Pohkeet kramppaa. Selkä on jumissa. Väsyttää kokoajan. Siinä sitä on sohvalla helppo ihmetellä miten taas onnistuin saamaan itseni tähän kuntoon. No sielun silmät vetivät enemmän kuin paikat jaksoivat kantaa. Ja lopputulos on silloin helppo ennakoida. Emme opi yleensä harjoittelussa kuin kantapään kautta. Lohdutukseksi voin sanoa että niin tekevät myös huiput. Vai kuulostaako tutulta seuraava lause arvokisojen urheilija haastattelusta: " Kokeilimme pidentää tänä vuonna vuoristoharjoittelujaksoa. Mutta huomasimme tullessamme tänne kisoihin että kroppa ei toiminutkaan niin kuin piti."
Tuossa on vain yksi virhe. Kyllä se kroppa toimi juuri niinkuin piti. Jos treena yli ei kroppa anna itsestään kaikkea irti. Se yrittää säästellä. Sohvalla maatessa voi siis rauhassa samaistua huippu-urheilijoihin ja kun puoliso kysyy makoilun syytä. Voitte todeta että seuraan vain huippujen esimerkkiä.
Lepo. Maailman helpoin asia. Tai ainakin niin luulemme. Sanotaan että ihmisen arkipäivä kuuluisi jakautua kolmeen yhtä suureen osaan. Työ, vapaa-aika ja lepo. Harva siinä onnistuu. Teemme töitä ehkä juuri sen 8 tuntia. Sitten kiirellä kotiin ja lapset kyytiin. Harrastusten parissa vierähtää oma tovi. Levosta ei vielä tietoakaan. Kun vihdoin tulemme kotiin , siirrymme huoltotehtäviin. Pyykinpesua, ruuanlaittoa, läksyjen teon valvontaa ja seuraavan päivän suunnittelua. Katsomme kelloa ja toteamme että juuri ennen kymmenen uutisia ehdimme käydä pienellä lenkillä. Lenkin jälkeen suihkuun. Tietokone auki ja päivän postien selailu. Surffaamme netin miljoonilla sivuilla oman ajan päämäärättömästi. Kello lyö yksitoista ja toteamme että pitää mennä nukkumaan jotta jaksaa seuraavan työpäivän. Aamulla kuudelta ylös mittavien 5-6tunnin yöunien jälkeen ja sama rumba uudelleen. Sunnuntaina ihmettelemme miksi väsyttää niin paljon. Onneksi se unohtuu kun maanantaina arki taas alkaa.
Lupauksia. Niitä on helppo tehdä. Tänään lupaan että aloitan laihduttamaan. Huomenna kuntoilemaan. Ylihuomenna voin luvata enemmän aikaa perheelle. Ihmiset antavat ylettömän määrän lupauksia itselleen joita ei voi pitää. Olisiko aika jo luvata ettei anna turhia lupauksia. Vai annetaanko se vasta huomenna.
Minä lupaan itselleni keskittyä entistä paremmin olennaiseen ja hyvään elämään. Luultavasti huomenna olen jo unohtanut lupauksen mutta siihen saakka voin jälleen elää puhtaalla omalla tunnolla :)

HJ

Metri varas

Myrskyä pelkäämättä kevyt lenkki takana. Ennen lähtöä hieman jännittynyt olo kun pohkeet olleet jumissa koko viikon, kiitos ensimmäisten tekniikka treenien yli vuoteen :)Juoksu kuitenkin sujui mallikkaasti ja fiilis kotiin tullessa mahtava. Alaovesta kerrostaloon tullessani edeltäni käveli kolmannessa kerroksessa asuva henkilö. Hän huikkasi että samaan hissiin mahtuu ja kun sanoin että kävelen ylös (asun viidennessä) katseli hän epäuskoisesti. Eihän tänä päivänä kukaan täyspäinen kävele rappusia. siksihän hissit on keksitty ja liukuportaat. Lentokentillä jopa liukulattiat. Eihän voi olettaa että monen tunnin koneessa istumisen jälkeen millään jaksaisi kävellä koko matkaa terminaalissa. Kuinkahan pian olemme tilanteessa jota joku tieteiskirjailija kuvasi kirjassaan. "Ihmiset eivät enää kävele. Vaan jokainen istuu omassa sähköisessä kuljettimessa ja nauttii vauhdin hurmasta tukka hulmuten ja rasvat hölskyten" Toivottavasti tuohon ei koskaan päädytä. Ymmärrän että todella raskaan päivän jälkeen kauppakassi molemmissa käsissä, hissi on suorastaan pelastus. Mutta jos ei fyysistä ponnistelua muuten ole ollut, ei ole huono vaihtoehto kävellä. Ja jos väsyy matkalla voi sen hissin sitten tilata . Itse ainakin tein taas kerran lupauksen käyttää entistä enemmän omaa kehoa ja vähemmän moottorilla varustettuja apuvälineitä. Filosofisesti voisi sanoa: jos varastan metrin joka päivä , pian olen niin kaukana muita edellä että edes kiikarit ei riitä tavoittamaan :)
Nyt lihakeiton kimppuun ja sohvalle nauttimaan loppuillaksi niitä kaikkia uusintoja joita saamme sillä olemattoman pienellä lupamaksulla ;)

HJ

Unohtuiko jotain?

Tuli sitten vietettyä ilta tuulisella eurajoen urheilukentällä. Joukko innokkaita aloittelevia juoksijoita harjoitteli siellä opastuksellani tekniikkaa. Hommat sujui hienosti ja oli hienoa nähdä ihmisten otteissa sellaista lasten iloista leikkimielisyyttä.

Sitä leikkimielisyyttä kaivattaisiin nykyelämässä paljon enemmän. Me mennä jurotamme eteenpäin kuin työhevonen laput silmillä. Unohdamme monesti kaiken kiireen keskellä nauttia arjen pienistäkin asioista. Koskakohan viimeksi on tullut juostua lehtikasojen läpi ja naureskeltua kun lehdet pölisevät ympärillä. Milloin on poikennut lähimetsään ihan vain ihmettelemään luontoa. Tällaisille asioille pitäisi antaa arvoa. Mutta nykyään ihminen on jo suurimmaksi osaksi unohtanut kaiken tuon. Meille luonto on maisema ikkunasta. Kodin tai auton. Leikkimielinen kisailu on videopeliä tai karaokea kavereiden kanssa. Olemmeko unohtaneet juuremme pian niin tyystin että unohdamme myös elämän tekniikan ja työn ulkopuolella ?
Olisikohan aika astua joku aamu normaalia aikaisemmin ulos ja poiketa siellä lähimetsässä ja ihmetellä sitä luontoa. Vaikka sitten vain sitä ainoaa kuusta mikä siellä on jäljellä. Sillä pian ei sitäkään ole.
Ja ei hätää. Kyllä kaupasta saa vedenpitäviä asusteita ettei ainakaan vahingossa kastuta tutkimusmatkalla.

HJ

Matka alkakoon. Määränpäästä ei vielä tietoa:)

Ihmeellisesti mielen valtaa aina kaihoisa tunne kun katselee miten syksy saapuu. Lehdet vaihtaa väriä ja ilma viilenee. Liikkuvan ihmisen kohdalla se monesti tarkoittaa siirtymistä valoisan ja lämpimän ajan liikunnasta, pimeisiin ja märkiin. Työpäivä kun on ohi on valokin jo kaikonnut. Lenkit joutuu juoksemaan pimeään aikaan. Tähän aikaan vuodesta ja tästä aina maaliskuuhun asti arvostaa vapaapäiviä. Voi rauhassa käydä päivällä lenkillä ja nauttia jopa auringonpaisteesta.

Hullu Juoksija aloitti pitkällisen toipilasjakson jälkeen tällä viikolla oikean harjoittelun. Ensimmäiset kuntosali käynnit takana ja lihakset sen mukaisesti jumissa. Ensimmäiset tekniikkaharjoitukset juoksussa takana ja silläkin reissulla tuli löydettyä lihaksia joita ei ollut vuoden pakollisen tauon aikana tullut käytettyä. Parasta kuitenkin on ollut tunne että taas on oikealla polulla. Tai ainakin toivon että polku vie oikeaan paikkaan eli aurinkoiseen kevääseen 2012 jossa kunto on jälleen hyvä ja liikunta on jälleen arkista toimintaa kaiken muun kanssa.

Tässä blogissa kertoilen kuulumisia omista tekemisistä, harjoituksista ja harjoitusten pois jättämisistä. Saatanpa pureutua välillä muuhunkin kuin liikuntaan mutta tavalla tai toisella asiat linkittyy aina liikuntaan.

Hullu Juoksija laittaa nyt tossua toisen eteen ja toivoo törmäävänsä tuolla ulkona muihin hulluihin. Eli kuten kansanviisaus kuuluu: Jos vaimo tai kiukkuinen anoppi ei saa jalkoihin vipinää pakko se on itse ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä.

Hullu Juoksija