Viiko

Maanantai. Karvinen sitä jo inhosi alusta asti. Se tulee aina yhtä ikävästi suoraan päin naamaa viikonlopun jälkeen. Nyt oli onneksi pieni poikkeus. Tänään on nimittäin vapaapäivä ja aloitin sen kevyellä lenkillä. Lenkin jälkeen olo ei ollut yhtään maanantainen. Hikinen kylläkin. Taidan olla liian kalenteri ihminen ja kuvittelen että nyt kuuluu olla viileää. Mutta eihän siellä ole. Aurinko paistoi ja lämpöä +10. Juoksijana tällainen talvi olisi ihanteellinen. Mutta neljän vuodenajan maana ja yleisen kiertokulun kannalta olisi ihan suotavaa että talvikin oikeasti tulee. Mutta ei ihan vielä. Haluaisin tovin nauttia vielä näistä keleistä.
Tiistai. Yleensä viikko alkaa asettumaan uomiinsa tiistaisin. Alun kankeus on karisteltu ja on päästy vauhtiin töissä ja arjessa. Itsellä on lähiaikoina ollut pyrkimys pitää tiistaisin illalla hieman enemmän vapaa-aikaa. Tällä viikolla siihenkin tulee poikkeus. Ilta menee sisäharjoitteluhallilla juoksukoululaisia testatessa. UKK-kävelytesti ja COOPER ovat päivän sanat ihmisten huulilla. Mielenkiintoista on muuten se miten ihmiset kokevat kauhunhetkiä kun pelkästään ajattelevat cooperintestiä. Mahtaisiko vanhakantaisella koululaitoksella osansa asiaan. Itse ainakin muistelen liikuntatuntien testiä kauhulla. Ehkä siinä on myös syy etten ole aikuisiälläkään lähtenyt tosissaan sitä juoksemaan. Yksi kerta pidemmän lenkin jälkeen tuli kokeiltua kaverin kanssa löytyisikö vauhtia. 3380 metriä . Ehkä sillä pärjäisi ainakin tämän päivän armeijassa.
Keskiviikko. Loppuviikko häämöttää ja tässä vaiheessa töissä olen yleensä parhaimmillani. Ajatukset rullaa kuin pikajuoksijan askel. Voimavarat tuntuvat ehtymättömiltä. Keskiviikkoisin olen tottunut tekemään viikon tehokkaimmat harjoitukset. Ja loppuillan uhrannut nojatuolille. Jotta poikkeus vahvistaa säännön. Luultavasti olen Turussa isääni katsomassa. Tyksin T-sairaala alkaa olemaan liiankin tuttu paikka.
Torstai. Tässä kohtaa huokaistaan helpotuksesta. Onhan jo melkein viikonloppu ja viikosta on selvitty suht ehjin nahoin. Itsellä torstai on lähivuosina mennyt aina saman kaavan mukaan. Töiden jälkeen koripalloa valmentamaan ja sieltä lenkille. Sitten nuoremman lapsen kanssa läksyjen tekoa ja lopuksi rättiväsyneenä nukkumaan. Luulenpa jo että samalla kaavalla mennään tälläkin viikolla.
Perjantai. Työpaikan levottomin päivä. Jutut pyörivät siellä ja täällä ja varsinkin siellä. Ihmiset ovat yleisesti ottaen rennolla tuulella sillä viikonloppu on jo alkanut. Töissä se on viikon kiireisin päivä mutta myös sitä kautta mukavin. Ei huomaakkaan miten kello tikittää kohti kotiin lähtöä. Perjantain iloisuuden ja tehokkuuden kun saisi muihinkin päiviin niin millaisen tuloksen firmat tekisivätkään. Perjantain hienous on juuri viikonlopun odotuksessa. Harrastukset ja ystävät saavat oman vuoronsa ja keho sekä mieli kerää voimia. Itsellä monesti perjantain töistä paluu on stressitöntä ja rentoa. Pää tietää ettei oikeasti ole kiire mihinkään. Monesti sanotaan että aivot jäi narikkaan kun aloitti työt. Itsellä ne tuntuu jäävän työmaalle kun viikonloppu alkaa. Silloin on vapaus tuulettaa mieltä ja kehoa.
Toivossa on hyvä elää ja usko hyvästä viikosta on kaiverruttu nyt takaraivoon. Kunhan kelit ovat mukavia ja ihmiset edes välillä hymyilee niin eiköhän tästä tule mainio viikko. Nyt suihkun kautta isää katsomaan.

HJ