Elämisen vaikeus

Ruoka. Jokaisen ihmisen tärkein asia. Ja koska se on niin tärkeä tulipa tänäänkin syötyä itsensä ähkyksi. Ihme juttu miten silmät vetävät enemmän kuin vatsa. Ja ennen kuin silmien ahmima ruoka on päätynyt vatsaan on jo menty yli. Voin luvata että siihen ei kukaan koska opi että söisi lempiruokaansa juuri oikean määrän. Kai se on uskottava että se kuuluu ihmisen perusvietteihin varastoida ruokaa jos vaikka huomenna ei sitä saa.
Harjoittelu. Se on kuin edellä kerrottu ruokailu. Kultaisen keskitien löytäminen tuntuu olevan täysin mahdotonta. Jokainen kuntoilulehti ja opus on täynnä ohjeita ja varoituksia. Esimerkkejä miten kuuluu ja miten ei kuulu harjoitella. Tavallinen kadun tallaaja lukee ne kaikki ja on varma että tällä harjoituskaudella onnistun täydellisesti. Kunnes koittaa vuoden vaihde ja huomaa vetäneensä harjoitukset yli ja reilusti. Pohkeet kramppaa. Selkä on jumissa. Väsyttää kokoajan. Siinä sitä on sohvalla helppo ihmetellä miten taas onnistuin saamaan itseni tähän kuntoon. No sielun silmät vetivät enemmän kuin paikat jaksoivat kantaa. Ja lopputulos on silloin helppo ennakoida. Emme opi yleensä harjoittelussa kuin kantapään kautta. Lohdutukseksi voin sanoa että niin tekevät myös huiput. Vai kuulostaako tutulta seuraava lause arvokisojen urheilija haastattelusta: " Kokeilimme pidentää tänä vuonna vuoristoharjoittelujaksoa. Mutta huomasimme tullessamme tänne kisoihin että kroppa ei toiminutkaan niin kuin piti."
Tuossa on vain yksi virhe. Kyllä se kroppa toimi juuri niinkuin piti. Jos treena yli ei kroppa anna itsestään kaikkea irti. Se yrittää säästellä. Sohvalla maatessa voi siis rauhassa samaistua huippu-urheilijoihin ja kun puoliso kysyy makoilun syytä. Voitte todeta että seuraan vain huippujen esimerkkiä.
Lepo. Maailman helpoin asia. Tai ainakin niin luulemme. Sanotaan että ihmisen arkipäivä kuuluisi jakautua kolmeen yhtä suureen osaan. Työ, vapaa-aika ja lepo. Harva siinä onnistuu. Teemme töitä ehkä juuri sen 8 tuntia. Sitten kiirellä kotiin ja lapset kyytiin. Harrastusten parissa vierähtää oma tovi. Levosta ei vielä tietoakaan. Kun vihdoin tulemme kotiin , siirrymme huoltotehtäviin. Pyykinpesua, ruuanlaittoa, läksyjen teon valvontaa ja seuraavan päivän suunnittelua. Katsomme kelloa ja toteamme että juuri ennen kymmenen uutisia ehdimme käydä pienellä lenkillä. Lenkin jälkeen suihkuun. Tietokone auki ja päivän postien selailu. Surffaamme netin miljoonilla sivuilla oman ajan päämäärättömästi. Kello lyö yksitoista ja toteamme että pitää mennä nukkumaan jotta jaksaa seuraavan työpäivän. Aamulla kuudelta ylös mittavien 5-6tunnin yöunien jälkeen ja sama rumba uudelleen. Sunnuntaina ihmettelemme miksi väsyttää niin paljon. Onneksi se unohtuu kun maanantaina arki taas alkaa.
Lupauksia. Niitä on helppo tehdä. Tänään lupaan että aloitan laihduttamaan. Huomenna kuntoilemaan. Ylihuomenna voin luvata enemmän aikaa perheelle. Ihmiset antavat ylettömän määrän lupauksia itselleen joita ei voi pitää. Olisiko aika jo luvata ettei anna turhia lupauksia. Vai annetaanko se vasta huomenna.
Minä lupaan itselleni keskittyä entistä paremmin olennaiseen ja hyvään elämään. Luultavasti huomenna olen jo unohtanut lupauksen mutta siihen saakka voin jälleen elää puhtaalla omalla tunnolla :)

HJ