Viiko

Maanantai. Karvinen sitä jo inhosi alusta asti. Se tulee aina yhtä ikävästi suoraan päin naamaa viikonlopun jälkeen. Nyt oli onneksi pieni poikkeus. Tänään on nimittäin vapaapäivä ja aloitin sen kevyellä lenkillä. Lenkin jälkeen olo ei ollut yhtään maanantainen. Hikinen kylläkin. Taidan olla liian kalenteri ihminen ja kuvittelen että nyt kuuluu olla viileää. Mutta eihän siellä ole. Aurinko paistoi ja lämpöä +10. Juoksijana tällainen talvi olisi ihanteellinen. Mutta neljän vuodenajan maana ja yleisen kiertokulun kannalta olisi ihan suotavaa että talvikin oikeasti tulee. Mutta ei ihan vielä. Haluaisin tovin nauttia vielä näistä keleistä.
Tiistai. Yleensä viikko alkaa asettumaan uomiinsa tiistaisin. Alun kankeus on karisteltu ja on päästy vauhtiin töissä ja arjessa. Itsellä on lähiaikoina ollut pyrkimys pitää tiistaisin illalla hieman enemmän vapaa-aikaa. Tällä viikolla siihenkin tulee poikkeus. Ilta menee sisäharjoitteluhallilla juoksukoululaisia testatessa. UKK-kävelytesti ja COOPER ovat päivän sanat ihmisten huulilla. Mielenkiintoista on muuten se miten ihmiset kokevat kauhunhetkiä kun pelkästään ajattelevat cooperintestiä. Mahtaisiko vanhakantaisella koululaitoksella osansa asiaan. Itse ainakin muistelen liikuntatuntien testiä kauhulla. Ehkä siinä on myös syy etten ole aikuisiälläkään lähtenyt tosissaan sitä juoksemaan. Yksi kerta pidemmän lenkin jälkeen tuli kokeiltua kaverin kanssa löytyisikö vauhtia. 3380 metriä . Ehkä sillä pärjäisi ainakin tämän päivän armeijassa.
Keskiviikko. Loppuviikko häämöttää ja tässä vaiheessa töissä olen yleensä parhaimmillani. Ajatukset rullaa kuin pikajuoksijan askel. Voimavarat tuntuvat ehtymättömiltä. Keskiviikkoisin olen tottunut tekemään viikon tehokkaimmat harjoitukset. Ja loppuillan uhrannut nojatuolille. Jotta poikkeus vahvistaa säännön. Luultavasti olen Turussa isääni katsomassa. Tyksin T-sairaala alkaa olemaan liiankin tuttu paikka.
Torstai. Tässä kohtaa huokaistaan helpotuksesta. Onhan jo melkein viikonloppu ja viikosta on selvitty suht ehjin nahoin. Itsellä torstai on lähivuosina mennyt aina saman kaavan mukaan. Töiden jälkeen koripalloa valmentamaan ja sieltä lenkille. Sitten nuoremman lapsen kanssa läksyjen tekoa ja lopuksi rättiväsyneenä nukkumaan. Luulenpa jo että samalla kaavalla mennään tälläkin viikolla.
Perjantai. Työpaikan levottomin päivä. Jutut pyörivät siellä ja täällä ja varsinkin siellä. Ihmiset ovat yleisesti ottaen rennolla tuulella sillä viikonloppu on jo alkanut. Töissä se on viikon kiireisin päivä mutta myös sitä kautta mukavin. Ei huomaakkaan miten kello tikittää kohti kotiin lähtöä. Perjantain iloisuuden ja tehokkuuden kun saisi muihinkin päiviin niin millaisen tuloksen firmat tekisivätkään. Perjantain hienous on juuri viikonlopun odotuksessa. Harrastukset ja ystävät saavat oman vuoronsa ja keho sekä mieli kerää voimia. Itsellä monesti perjantain töistä paluu on stressitöntä ja rentoa. Pää tietää ettei oikeasti ole kiire mihinkään. Monesti sanotaan että aivot jäi narikkaan kun aloitti työt. Itsellä ne tuntuu jäävän työmaalle kun viikonloppu alkaa. Silloin on vapaus tuulettaa mieltä ja kehoa.
Toivossa on hyvä elää ja usko hyvästä viikosta on kaiverruttu nyt takaraivoon. Kunhan kelit ovat mukavia ja ihmiset edes välillä hymyilee niin eiköhän tästä tule mainio viikko. Nyt suihkun kautta isää katsomaan.

HJ

Voiko kuva kertoa enemmän kuin tuhat sanaa... ehkä se voi . Ja kun laittaa kuvatekstin niin vieläkin enemmän. Tähän voisi sopia teksti: Hyppy riemuun.

Näin syksyn harmaudessa on mukava muistella kesää ja sen pieniä mieleen painuvia hetkiä.

Lomalla

Syksy konkretisoitui kun tuli vietettyä viisi päivää lomaa itäsuomessa. Kostea ja kylmä ilma tuntui syvällä ihon alla. Onneksi nykyään varusteet ulkoiluun ovat niin erinomaisia että hyvin pärjäsi. Lenkkeily jäi yhteen tunnin lenkkiin mutta kaikkea muuta tuli tehtyä.
Hyötyliikuntaa tuli harrastettua. Sukulaisten koirien ulkoiluttamista reippaan kävelyn kera. Suihkukaapin kokoamista. Joka muuten on yllättävän rankkaa puuhaa kun ohjeet on laatinut joku japanilainen insinööri ja osat on valmistettu jossain aivan muualla. Epäusko meinasi välillä vallata mielen mutta usean tunnin väännön jälkeen kaappi oli kuin olikin pystyssä. Parasta hyötyliikuntaa oli metsätyöt. Viitisen tuntia puiden karsimista ja polttopuuksi sopivien runkojen raahaamista metsästä tienvarteen. Ei tarvinnut enää sen jälkeen haikailla lenkille. Monen kaupunkilaissohvaperunan kannattaisi kokeilla vastaavaa. Huomaamatta voimat ja kunto kasvaa. Ja seuraavana aamuna löytää kehostaan uusia lihaksia jotka iloisesti kertovat olevansa jumissa.
Maaseutu on mukavaa vaihtelua lenkkimaastoksi. Paljon hiekkatietä ja raitista ilmaa. Luonnonrauhaa kun kanssa liikkujia on vähän. Toisaalta jos ei tunne kaikkia teitä saattaa joutua tahkoamaan aina samaa päätietä pitkin. Kaupungissa kun voit aina joka lenkillä mennä eri kadunkulmasta. Tulee mukavasti vaihtelua. Itse pidän kaupungin kaduista jopa enemmän. On mukavaa seurata toisia ihmisiä ja katsella miten uusia rakennuksia nousee ja vanhoja puretaan. Vaikka onhan se välillä mukavaa juosta puolituntia hiekkatietä ilman että näkee ketään tai mitään muuta kuin luontoa.
Kotiinpaluu on aina samanlaista. Toisaalta tylsää kun tietää arjen taas alkavan mutta tietyllä tavalla mukavaa kun tietää pääsevänsä omaan mukavaan sänkyyn. Useampi yö sängyssä jossa patja ja tyyny ei ole sinua varten tekee tehtävänsä. Alaselkä ja niska ovat mukavasti jumissa ja aamuisin menee oma tovi että saa kaikki nivelet toimimaan. Ensimmäinen yö lomalta paluun jälkeen omassa sängyssä on luksusta.
Arki alkaa aina samalla kaavalla. Pyykit, posti, yms. Ensimmäinen lenkki kotona on aina mukava. Jos on pidemmän aikaa poissa huomaa miten luonto on muuttunut. Saattaa huomata että naapurustoon on alkanut nousemaan uusi kerrostalo. Tuttu hiekkapyörätie onkin päällystetty. Mutta parasta arjessa on sen tasainen meno. Työt ja koulut, omat ja muiden perheenjäsenten harrastukset sekä säännöllinen ruokailu ja unirytmi. Ne ovat asioita jotka pidemmän päälle pitävät ihmisen mukavasti elämässä tyytyväisenä.

HJ

Paine

Paine. Ihminen on usein paineen alla. Tai niin ainakin sanotaan. Olen itsekin ollut monesti mielestäni paineen alla. Mutta nyt maanantaina olin ehkä yhdessä kovimmista paikoista paineensietokyvyn kannalta. Olin aloittamassa juoksukoulua Osuuskauppa Keulalla. Kokoustilaan oli vieri viereen ahtautunut 60 ihmistä. Innostusta ja jännitystä täynnä ottamaan uudenlaisen askeleen ja suunnan elämässään. Moni ajattelee että kyllähän tuossa kenellä tahansa olisi painetta. Mutta ei se itse luento tai väkimäärä aiheuttanut painetta ennakkoon ehkä sellaista sopivaa värinää ja ajatuksia siitä miten saan kaiken sujumaan niinkuin haluan. Paine syntyi siitä kun matkalla töistä kotiin soitin isälleni ja sain kuulla että hänellä oli todettu syöpä ja suurella todennäköisyydellä parantumaton. Kun aloitin luennon pitämisen ajatuksissa pyöri monia asioita. Päällimäisenä kaksi. Selviytyminen kunnialla luennosta ja uuden alun pohjustamisesta innokkaille juoksijoille. Toinen se miten elämä voi välillä koetella ihmistä. Olisi tehnyt mieli romahtaa johonkin hiljaiseen paikkaan yksinään ja olla vaan. Mutta omaksi onnekseni oli pidettävä tilaisuus. Sain pidettyä itseni kasassa ja uskoisin että onnistuin vielä pitämään hyvän luennonkin. Mutta tilaisuuden jälkeen kotona pohdin toden teolla paineita. Olin tiukasta paikasta selvinnyt kunnialla ja mietin miksi. Varmasti paljolti tuollaisesta selviäminen johtuu ihmisen perusominaisuuksista. Mutta haluan uskoa että osa johtuu liikunnan ja urheilun kautta saamastani vahvuudesta kohdata haasteita. Ja toisaalta hyvällä kunnolla on aina merkitystä raskaiden asioiden kestämisessä.
Tähän loppuun pieni runon pätkä jotka ovat osa minua ja tapaa selvitä paineista sekä raskaista asioista.

Vaikka polku olisi kivinen ja mäkinen
en anna sen estää kulkua askeleiden
Vaikka pimeys tienoot peittäisi
en suunnastani eksyisi
Kun aurinko viimein nousee
en jää sitä piiloon pimeyteen.
Vaan uuteen aamun vien askeleet
niillä polun loppuun kunnialla meen.

Kovan viikon päätös

Hard days night. Niinhän se Beatleskin aikoinaan lauloi. Nyt oli kyseessä ehkä kovan viikon päätös. Enkä puhu nyt harjoittelusta. Jos on vuosi ollut kova. Pari leikkausta ja äidin kuolema yllättäen syöpään. Niin kulunut viikko hoitaessa isän asioita ja kuunnellessa lääkärin arviota mahdollisesta kasvaimesta pysäytti jos ei suorastaan lamauttanut. Voimavarat katosivat hetkellisesti kokonaan. Näin viikonlopussa on helppo pohtia mikä merkitys on tällaisilla asioilla ihmisen omaan hyvinvointiin. Ensimmäisenä ei tule mieleen omien harjoitusten tai vetämiensä harjoitusten väliin jääminen. Ensin on mielessä läheiset. Ja sitten oma jaksaminen. Vaatii paljon voimia jotta kannattaisi lähteä urheilemaan.
Henkiset voimavarat. Niiden vaikutus ihmisen liikuntaan ja jaksamiseen on olennainen. Ilman vahvaa henkistä kanttia ei arjen tuomista ikävistä uutisista pääse yli. Henkisiin voimavaroihin vaikuttaa kuitenkin fyysiset voimat todella paljon. Jos olet fyysisesti heikossa kunnossa saattaa kovat vastoinkäymiset aiheuttaa vakaviakin seuraamuksia. Kehon vastustuskyky katoaa ja olemme alttiita jokaiselle pöpölle mitä liikkeellä on. Ja jos olemme heikossa kunnossa alitajuisesti myös tiedostamme sen että emme jaksa taistella niin paljon kuin pitäisi.
Syöpä. Se on monelle kuin kirosana. Sitä se alkaa itsellekkin olla. Olenkin miettinyt miten syöpää voi hyvin olla myös henkinensyöpä. Se hiljalleen syö ihmisen mieltä sisältä päin ja tuhoaa psyykkeen. Ja kuten fyysinen syöpä, monesti ennenkuin huomaamme sitä on jo tapahtunut peruuttamatonta tuhoa.
Kunto. Fyysinen hyvä kunto on tärkeää. Olen sen itse todennut monesti, kantapään kautta. Ilman sitä olisi monessa kohtaa ollut todella vaikeaa nousta jaloilleen ja jatkaa matkaa. Fyysinenkunto on pitänyt kehoni liikkeellä ja sitä kautta antanut pääkopalleni mahdollisuuden tuulettua. Puolen tunnin lenkki raikkaassa ulkoilmassa korvaa hyvinkin psykologiset keskustelut. Lenkkipolulla monesti asiat muotoutuu oikeaan kokoonsa ja pahatkin asiat saa järjestettyä päänsä sisällä kohdilleen. Lenkin jälkeen jaksaa taas tarttua toimeen ja hoitaa ikävämpiä asioita. Psyykkinen ja fyysinenkunto kulkevat käsi kädessä. Ilman toista ne eivät pärjää. Jos olet henkisesti väsynyt ei sinun kannata treenata sillä ei se fyysinenkään puoli toimi. Ja kääntäen se menee samalla tavalla.
Huoli. Lähimmäisistä, itsestä ja monesta muusta on aina mukana ihmisen elämässä. Se kuuluu arkeen ja sitä pitää oppia käsittelemään. Itse pyrin huolehtimaan kunnosta jotta voin huolehtia sitten kaikesta muustakin.

HJ

Elämisen vaikeus

Ruoka. Jokaisen ihmisen tärkein asia. Ja koska se on niin tärkeä tulipa tänäänkin syötyä itsensä ähkyksi. Ihme juttu miten silmät vetävät enemmän kuin vatsa. Ja ennen kuin silmien ahmima ruoka on päätynyt vatsaan on jo menty yli. Voin luvata että siihen ei kukaan koska opi että söisi lempiruokaansa juuri oikean määrän. Kai se on uskottava että se kuuluu ihmisen perusvietteihin varastoida ruokaa jos vaikka huomenna ei sitä saa.
Harjoittelu. Se on kuin edellä kerrottu ruokailu. Kultaisen keskitien löytäminen tuntuu olevan täysin mahdotonta. Jokainen kuntoilulehti ja opus on täynnä ohjeita ja varoituksia. Esimerkkejä miten kuuluu ja miten ei kuulu harjoitella. Tavallinen kadun tallaaja lukee ne kaikki ja on varma että tällä harjoituskaudella onnistun täydellisesti. Kunnes koittaa vuoden vaihde ja huomaa vetäneensä harjoitukset yli ja reilusti. Pohkeet kramppaa. Selkä on jumissa. Väsyttää kokoajan. Siinä sitä on sohvalla helppo ihmetellä miten taas onnistuin saamaan itseni tähän kuntoon. No sielun silmät vetivät enemmän kuin paikat jaksoivat kantaa. Ja lopputulos on silloin helppo ennakoida. Emme opi yleensä harjoittelussa kuin kantapään kautta. Lohdutukseksi voin sanoa että niin tekevät myös huiput. Vai kuulostaako tutulta seuraava lause arvokisojen urheilija haastattelusta: " Kokeilimme pidentää tänä vuonna vuoristoharjoittelujaksoa. Mutta huomasimme tullessamme tänne kisoihin että kroppa ei toiminutkaan niin kuin piti."
Tuossa on vain yksi virhe. Kyllä se kroppa toimi juuri niinkuin piti. Jos treena yli ei kroppa anna itsestään kaikkea irti. Se yrittää säästellä. Sohvalla maatessa voi siis rauhassa samaistua huippu-urheilijoihin ja kun puoliso kysyy makoilun syytä. Voitte todeta että seuraan vain huippujen esimerkkiä.
Lepo. Maailman helpoin asia. Tai ainakin niin luulemme. Sanotaan että ihmisen arkipäivä kuuluisi jakautua kolmeen yhtä suureen osaan. Työ, vapaa-aika ja lepo. Harva siinä onnistuu. Teemme töitä ehkä juuri sen 8 tuntia. Sitten kiirellä kotiin ja lapset kyytiin. Harrastusten parissa vierähtää oma tovi. Levosta ei vielä tietoakaan. Kun vihdoin tulemme kotiin , siirrymme huoltotehtäviin. Pyykinpesua, ruuanlaittoa, läksyjen teon valvontaa ja seuraavan päivän suunnittelua. Katsomme kelloa ja toteamme että juuri ennen kymmenen uutisia ehdimme käydä pienellä lenkillä. Lenkin jälkeen suihkuun. Tietokone auki ja päivän postien selailu. Surffaamme netin miljoonilla sivuilla oman ajan päämäärättömästi. Kello lyö yksitoista ja toteamme että pitää mennä nukkumaan jotta jaksaa seuraavan työpäivän. Aamulla kuudelta ylös mittavien 5-6tunnin yöunien jälkeen ja sama rumba uudelleen. Sunnuntaina ihmettelemme miksi väsyttää niin paljon. Onneksi se unohtuu kun maanantaina arki taas alkaa.
Lupauksia. Niitä on helppo tehdä. Tänään lupaan että aloitan laihduttamaan. Huomenna kuntoilemaan. Ylihuomenna voin luvata enemmän aikaa perheelle. Ihmiset antavat ylettömän määrän lupauksia itselleen joita ei voi pitää. Olisiko aika jo luvata ettei anna turhia lupauksia. Vai annetaanko se vasta huomenna.
Minä lupaan itselleni keskittyä entistä paremmin olennaiseen ja hyvään elämään. Luultavasti huomenna olen jo unohtanut lupauksen mutta siihen saakka voin jälleen elää puhtaalla omalla tunnolla :)

HJ

Metri varas

Myrskyä pelkäämättä kevyt lenkki takana. Ennen lähtöä hieman jännittynyt olo kun pohkeet olleet jumissa koko viikon, kiitos ensimmäisten tekniikka treenien yli vuoteen :)Juoksu kuitenkin sujui mallikkaasti ja fiilis kotiin tullessa mahtava. Alaovesta kerrostaloon tullessani edeltäni käveli kolmannessa kerroksessa asuva henkilö. Hän huikkasi että samaan hissiin mahtuu ja kun sanoin että kävelen ylös (asun viidennessä) katseli hän epäuskoisesti. Eihän tänä päivänä kukaan täyspäinen kävele rappusia. siksihän hissit on keksitty ja liukuportaat. Lentokentillä jopa liukulattiat. Eihän voi olettaa että monen tunnin koneessa istumisen jälkeen millään jaksaisi kävellä koko matkaa terminaalissa. Kuinkahan pian olemme tilanteessa jota joku tieteiskirjailija kuvasi kirjassaan. "Ihmiset eivät enää kävele. Vaan jokainen istuu omassa sähköisessä kuljettimessa ja nauttii vauhdin hurmasta tukka hulmuten ja rasvat hölskyten" Toivottavasti tuohon ei koskaan päädytä. Ymmärrän että todella raskaan päivän jälkeen kauppakassi molemmissa käsissä, hissi on suorastaan pelastus. Mutta jos ei fyysistä ponnistelua muuten ole ollut, ei ole huono vaihtoehto kävellä. Ja jos väsyy matkalla voi sen hissin sitten tilata . Itse ainakin tein taas kerran lupauksen käyttää entistä enemmän omaa kehoa ja vähemmän moottorilla varustettuja apuvälineitä. Filosofisesti voisi sanoa: jos varastan metrin joka päivä , pian olen niin kaukana muita edellä että edes kiikarit ei riitä tavoittamaan :)
Nyt lihakeiton kimppuun ja sohvalle nauttimaan loppuillaksi niitä kaikkia uusintoja joita saamme sillä olemattoman pienellä lupamaksulla ;)

HJ

Unohtuiko jotain?

Tuli sitten vietettyä ilta tuulisella eurajoen urheilukentällä. Joukko innokkaita aloittelevia juoksijoita harjoitteli siellä opastuksellani tekniikkaa. Hommat sujui hienosti ja oli hienoa nähdä ihmisten otteissa sellaista lasten iloista leikkimielisyyttä.

Sitä leikkimielisyyttä kaivattaisiin nykyelämässä paljon enemmän. Me mennä jurotamme eteenpäin kuin työhevonen laput silmillä. Unohdamme monesti kaiken kiireen keskellä nauttia arjen pienistäkin asioista. Koskakohan viimeksi on tullut juostua lehtikasojen läpi ja naureskeltua kun lehdet pölisevät ympärillä. Milloin on poikennut lähimetsään ihan vain ihmettelemään luontoa. Tällaisille asioille pitäisi antaa arvoa. Mutta nykyään ihminen on jo suurimmaksi osaksi unohtanut kaiken tuon. Meille luonto on maisema ikkunasta. Kodin tai auton. Leikkimielinen kisailu on videopeliä tai karaokea kavereiden kanssa. Olemmeko unohtaneet juuremme pian niin tyystin että unohdamme myös elämän tekniikan ja työn ulkopuolella ?
Olisikohan aika astua joku aamu normaalia aikaisemmin ulos ja poiketa siellä lähimetsässä ja ihmetellä sitä luontoa. Vaikka sitten vain sitä ainoaa kuusta mikä siellä on jäljellä. Sillä pian ei sitäkään ole.
Ja ei hätää. Kyllä kaupasta saa vedenpitäviä asusteita ettei ainakaan vahingossa kastuta tutkimusmatkalla.

HJ

Matka alkakoon. Määränpäästä ei vielä tietoa:)

Ihmeellisesti mielen valtaa aina kaihoisa tunne kun katselee miten syksy saapuu. Lehdet vaihtaa väriä ja ilma viilenee. Liikkuvan ihmisen kohdalla se monesti tarkoittaa siirtymistä valoisan ja lämpimän ajan liikunnasta, pimeisiin ja märkiin. Työpäivä kun on ohi on valokin jo kaikonnut. Lenkit joutuu juoksemaan pimeään aikaan. Tähän aikaan vuodesta ja tästä aina maaliskuuhun asti arvostaa vapaapäiviä. Voi rauhassa käydä päivällä lenkillä ja nauttia jopa auringonpaisteesta.

Hullu Juoksija aloitti pitkällisen toipilasjakson jälkeen tällä viikolla oikean harjoittelun. Ensimmäiset kuntosali käynnit takana ja lihakset sen mukaisesti jumissa. Ensimmäiset tekniikkaharjoitukset juoksussa takana ja silläkin reissulla tuli löydettyä lihaksia joita ei ollut vuoden pakollisen tauon aikana tullut käytettyä. Parasta kuitenkin on ollut tunne että taas on oikealla polulla. Tai ainakin toivon että polku vie oikeaan paikkaan eli aurinkoiseen kevääseen 2012 jossa kunto on jälleen hyvä ja liikunta on jälleen arkista toimintaa kaiken muun kanssa.

Tässä blogissa kertoilen kuulumisia omista tekemisistä, harjoituksista ja harjoitusten pois jättämisistä. Saatanpa pureutua välillä muuhunkin kuin liikuntaan mutta tavalla tai toisella asiat linkittyy aina liikuntaan.

Hullu Juoksija laittaa nyt tossua toisen eteen ja toivoo törmäävänsä tuolla ulkona muihin hulluihin. Eli kuten kansanviisaus kuuluu: Jos vaimo tai kiukkuinen anoppi ei saa jalkoihin vipinää pakko se on itse ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä.

Hullu Juoksija